torstai 25. lokakuuta 2012

Huhuu :)

Kuvasimpas tänään aamulla jokin aikaa sitten tehdyt pöllöpaidat. Ite tykkään jostain syystä paljon pöllöistä, joten ajattelin väsätä tämmötteet otukset. Kankaana on velour ja pöllöt on applikoitu. Kaava on jostain ottobresta, mutta en nyt juurikaan muista mistä.

Itselleni on jotenkin ollut vaikeaa toi resorikanttaus, mutta onneks ystävä tuli ja antoi hyvät neuvot, joilla oon onnistunut kohtalaisen hyvin. Ennen en myöskään ole oikein tykännyt noista joustavista kankaista, mutta jostain se innostus sitten vaan lähti. Meillä ei koulussakaan oikeestaan tehdä trikoosta mitään saati opetella sen työstämistä. Eniten olen siis tehnyt lähinnä joustamattomista kankaista paitapuseroita, mekkoja, takkeja ja jakkuja yms.


Vielä voisin mainita koneistani, millä surruuttelen menemään. Eli meikältä löytyypi ompelukoneet ja saumuri. Pääompelukoneena tällä hetkellä käytän husqvarna viking emerald 183 ja muut ovat sitten vanhempaa metalli"hökötystä", eli turissa ultramatic (suoraan 40-50 -luvulta) ja kohta haen mummiltani pfaffin, joka puolestaan on 70-luvulta. Noita vanhempia koneita todennäkösesti tulen käyttään haastavampien kankaiden kanssa, koska niissä on manuaalinen langankireyden säätö, joka puolestaan on aikas hyvä juttu. Saumurina toimii berninan 800dl, joka on hyvä perussaumuri. Lähinnä saumurin käyttö on ollut saumojen huolittelua varten, mutta nyt pääsee kovempaan käyttöön myös trikoiden kanssa.


Minua kiinnostaa ompelussa eniten juhlapukujen valmistus. Niitä toivoisinkin pääseväni tekemään työkseni jossain vaiheessa. Trikoon ompelun ajattelen olevan lähinnä harrastukseni niinkuin neulonta, virkkaus ja muut väkerrykset.


Ja tänään me juhlitaan 3 vuotiasta tytärtäni. Aika vaan tuntuu menevän nopsasti. <3

2 kommenttia: